Poikani on tehnyt ennätyksen tyhmäilyssä ja venyttää rangastuksenantokäsitettä lujaa. Päällä on 4 viikon kotiaresti, pleikkarikielto, tietokonekielto ja tulevaa kuukausirahaa on jäljellä enää kolmannes. Alkaa nimittäin keinot olla vähissä. Olen harkinnut mm. kasvissyöntikuukautta (tarjolla vain ällöttävän ylikypsiksi keitettyjä juureksia), huoneen menetysjaksoa ja puhekieltoa. Musiikki- ja halauskiellot tuntuvat kohtuuttomilta, joten niihin emme ryhdy.
Rangaistukset eivät ole tulleet mitenkään vähäpätöisistä toilailuista vaan hengenvaarallisista tärpätti-tulitikku-lasipurkkikokeiluista pikkujätkien kesken (meidän poika tietenkin seremoniamestarina ja ideanikkarina), pornosivuilla surffailusta, läksyjen tekemättäjättämisestä ja valehtelusta. Ja kaveri on yksitoista. Niin. Tervetuloa kokeilevan lapsen alkavaan teini-ikään.
Melkein yhtä riistävää kuin tyhmäilyt ovat rangaistuksen valvominen ja siitä johdonmukaisesti kiinni pitäminen. Rakas lapseni kun osaa olla törkeäkäytöksinen pääkkö, mutta myös hyvin älykäs ja suloinen ihminen, jonka satunnainen hymy valloittaa. Kaiken kukkuraksi rakastan tuota lasta niin, että sydämeen sattuu! Perkeleen teini-ikä!
Usein kun en enää jaksa huutaa, mäkättää ja neuvotella, rangaistukset jurppii ja on aika saada itseni rauhoittumaan, soitan ystävälleni ja valitan vanhempana olemisen epäoikeudenmukaisuutta ja rankkuutta ja toivon ylimaallisia voimia, jotta pysyisin rauhallisena.
Näissä puheluissa saan jäsennellä tunteitani ja yleensä ystäväni avustuksella oivallan jotakin. Viimeksi valittaessani rangaistusten kauheutta ja säälittelin poikaparkaani, josta tuntuu varmaan niin pahalta olla ilman kavereita kokonainen kuukausi, totesi älykäs ystäväni, että " Hei haloo. Se on rangaistus. Sen pitääkin tuntua pahalta."
5 kommenttia:
Hyvä kirjoitus.
Tsemppiä, että jaksat vedättää rangaistuskuukauden läpi.
Luusisi tepsivän, kun hän on vielä noinkin nuori.
Tykkään muistakin jutuistasi. Realismia, jota joskus toivoisi saavansa lukea vauva - ja perhelehtien sivuilta.
Tervetuloa meille white linen!
Kiitos kannustuksesta! Lipsuttu on jo, mutta tosi lievästi. Itse olen jämäkämpää sorttia kun mieheni taas enemmän jokotai tyyppiä eli kun käytös paranee niin rangaistus lievenee (vain saadakseen uusia kauhuasteista seuraavalla töppäilykerralla. Realismia hyvinkin!
Minäkin olen sitä mieltä, että rangaistus on rangaistus ja sen pitää tuntua jossain. Nykyään me vanhemmat olemme aivan liian lepsuja - siksihän nuoret kokeilee, että löytäis jotain rajoja. Vaan vaikee on niistä rangaistuksista kiinni pitää...tiedän. Mutta kokemuksesta sanon, että parempi teini-ikä oileaan aikaan kuin viisi tai kuusi vuotta liian myöhään. Sillon on jo vaikea keksiä kunnon rangaistuksia. Hoh-hoijaa, välillä ajattelen, että miksi ryhdyin äidiksi ollenkaan - olisin tyytynyt neuvomaan toisia ;)
Hyvä kirjoitus rankasta vaiheesta. Halauksia vanhemmille.
Tuli heti mieleen opettajantyö, kaikki ne pulmat miten rangaista "kokeilijoita", joita riittää. Niitä seremoniamestareitten apupoikiakin kun yleensä on liuta.
Koulussa vaan ei ole MITÄÄN keinoja rangaista. Numeron alentaminen on vain vitsi, rehtorinpuhuttelu on yhtä vitsi.
Silti toisten lapsille pystyy oleman jämäkämpi kuin omalle.
Meillä tyttöön tehoaa vielä karkkipäivän menetys. Ja sitten kun karkiton päivä koittaa, niin johan olen tarjoamassa palaa omasta patukastani kun tulee niin surku...
Anna pojan kokeilla rajojaan. pian se tuosta rauhoittuu.
Lähetä kommentti