Juhlien jälkeen

Minua jännittää töiden alku. Jokavuotinen kouraisu vatsanpohjassa - syksy. Epäselvää ei ole se osaanko tai ymmärränkö työtäni tai olenko tarpeeksi hyvä, vaan se jaksanko, muistanko, huolehdinko työn ohella tarpeeksi itsestäni ja lapsistani, ehdinkö, repeänkö moneksi ilman että joku aina toisaalla kärsii, ilman että lapsen terveystarkastuslomake on toista kuukautta palauttamatta ja kolmas kopio toimitettu kotiin hukattujen tilalle "PALAUTA VÄLITTÖMÄSTI OPETTAJALLE" post-it lappujen saattelemana.


Olen yrittänyt selittää itselleni, että kaikki uusi voi vähän pelottaa ja kun pääsen mukaan pyöritykseen niin ei taas pelota yhtään. Tuossa kuviossa on vaan niin kovin vähän uutta. Lähes kaikki on tuttua ja moneen kertaan koettua. Ja yhtä tuttua on se, että kun kelkkaan on hypännyt ei vauhti enää pelota yhtään. Stressi luikertelee hartioihin kun käärme ja menneen kesän rentous unohtuu kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan.


Nyt se kuitenkin on tässä vielä yhden hetken. Lomalla olen ehtinyt tavata ystäviä, halailla lapsia, aloittaa elokuvakäsikirjoituksen kirjoittamisen (ei valmistu koskaan), juoda viiniä, lukea, tapella, olla tehoton, uida, suudella, aloittaa blogin, jutella, olla ehdoton, matkustaa, remontoida ja toteuttaa asioita, joita ei arjessa enää ehdi/ osaa/ viitsi/ huvita/ ymmärrä/ halua. Ja nyt se on loppu.


Loman loppu on kuin jomottava krapula, ikkunaan lentäneen linnunpojan hautajaiset, pinttynyt mustikkatahra muuteen niin kirkkaan valkoisessa pöytäliinassa. Kaikesta selviää, mutta juuri sillä hetkellä tuska viiltää syvältä. Mitään ei ole tehtävissä. Tämä oli tässä. Huomenna puen työhaarniskan päälleni ja alan tehokkaaksi. Ryhdyn nykivään tanssiin kellon kanssa. Kello vie. Vanhenen taas vuoden ennen uutta kesää ja lomaa. Tänään suren menneen kesän muistoa, valmistan perheelle loman viimeisen aterian ja kirjoitan mielessäni muistopuheen jossa sanotaan, että olit hyvä loma. Muistan sinua lämmöllä.

P.S. Mielikuvaa tulevasta syksystä koristaa ajatus ajatustenvaihdosta uusien ja vanhojen ystävien kanssa täällä blogissa. On ihanaa että jätätte kommentteja. Näin tiedän, että pihapiirimme ulkopuolella on elämää ja ihmisiä.