Ihminen on niin tapojensa orja! Aamulla kaikki tapahtuu samassa järjestyksessä: kahvikone pörrään - keittiön raivaus - lehdennouto - koiran pissatus - lehden selaus - kone auki... ja samaan rataa mennään kuin juna.Tavoissa ei sinänsä ole mitään pahaa. Kuitenkin jotkut tavat voisi vetää vessasta alas, polttaa kokossa, lahjoittaa hyväntekeväisyytteen ja pitää juhlat kun niistä on päässyt eroon.
Minulla ja miehelläni on piinaava tapa ottaa kohtuutoman kovaäänisesti yhteen kun mieheni palaa kesän rokkihommista. Odotettu kesälomani kun kuluu osittain festivaalileskenä. Koetan pitää perhettä ja taloa pystyssä ja kehittää meille muille jotain mielekästä tekemistä aina Provinssin, Tammerfestin, Himoksen Juhannuksen ja muutaman muun Suomen musiikkikesän huipennuksen ajaksi.
Minä odotan kuin kuuta taivaalta aikuista seuraa ja lapset isän huomiota. Kinkereiden päätyttyä väsynyt, mutta onnellinen mies saapuu kotiin ja kaatuu kuolleena sänkyyn. Ensimmäinen päivä menee vielä "annetaan sen nukkua" -menttaliteetilla. Toisena yhteinen yritys alkaa palata perhe-elämään on kova, kunnes käy ilmi, että isän i-Podi on tippunut vahingossa vessan pönttöön tai pikkuneidille ei kelpaa isän tekemä aamupuuro tai ihan mitä vaan.
Siitä alkaa meidän kotiintulo selkkaus, joka meneen tiivistetysti näin:
äänen korotus - älä huuda lapsille - anna mun hoitaa itse tää asia - mä oon täällä yksin hoitanut kaikki - älä tuu tänne sotkeen - onpa varmaan ollut tosi rankkaa - haista paska - hieman huutoa lapsille, jotka häiritsevät tappelua - vähintään yksi itkevä lapsi - tuu äitin syliin - minäkö nämä iltarutiinit taas hoidan - miks te tappelette isän kans? - ei hätää, äiti hoitaa taas kaiken - mökötystä puolin ja toisin...
Sitten: uusi aamu - pientä jutustelua yleisitä asioista (laskut, tietyö, kuka on missä ja kenen kanssa) - mennänkö kauppaan - joo - tehdäänkö jotain hyvää ruokaa - mitäs tehtäs ens viikolla - jotain kivaa - tadaa - unohdettu tappelu.
Kuvio on moneen kertaan koettu, mutta mitään kehittävää muutosta tuon turhaakin turhemman huutamisen välttämiseksi en saa aikaiseksi. Koitettu on. Paska tapa!
Nyt on kesän viimeinen festari lusittu. Tiistaina huudettu, eilen käyty kaupassa ja uimassa. Tänään paistaa aurinko, radiossa soi kesäiskelmä ja torimansikat odottavat herkkusuita kakun päällä.
(HUOM! Kaikki vinkit Huudonesto-kamppanjaan otetaan vastaan.)
P.S. Kuva on lasteni yhteistä hengentuotetta josta olen sinänsä täysin osaton.
6 kommenttia:
Loma on joskus ihan sietämätöntä aikaa, mutta sellaissenaankin se putsaa korvien väliä. Vaikkakin juuri sillä hetkellä tuntuu, että pää vessanpöntössäkin pari tuntia olisi mukavampaa. Ja tämä on aika yleinen ilmiö.
- helinä -
Luin eilen alusta asti merkinnät:)
(muistan kun toi kuva otettiin, on noi kaksi aika parivaljakko)
Huudonesto kampanjaan kokeilisin itse varmaan sitä, että jutellaan ongelmista sillon, kun kummallakin on positiivisen neutraali ja olo ja lapset on vaikka mummolassa.
Keskusteluprojektia ennen voi vaikka sopia säännöt, ettei mene sitten kuitenkaan taas huuto-farssiksi.
Esimerkiksi, sovitaan kuunnella loppuun mitä toisella on sanottavana, ei puhuta päälle ja mietitään että onko juttu oikeasti mennyt näin, eikä heti loukkaannuta ja vetäydytä puolustus kannalle
(tää on kyllä enemmin isän piirre,sitäkin voi silti kehittää vaikka se osaakin joskus jääräpäinen olla)
Ja heti jos tulee sellainen olo että ei tule mitään ja riita on taas tekemässä tuloaan, siitä mainitsisi, ja sellaisessakin tilanteessa jossa puhutaan jutuista mitkä ei välttämättä ole niin mieluisia, (jatkuu-->)
(-->)
niin pitää muistaa ja pitää mielessä että se vastapuoli on kuitenkin rakas, ei mikään vihollinen vaikka siltäkin saattaa ehkä tuntua.
Kun näkee että toisella alkaa hermo kiristyä, voi vaikka ehdottaa pientä taukoa, puhua hetki jostain leppoisammasta ja halata toista, muistuttaa siitä että hei, tämä on meidän yhteinen asia, me pystytään tämä hoitamaan, ja nimenomaan, yhdessä.
tällaisia juttuja, en tiedä miten toimisi siellä suunnalla mutta kai sitä kannattaa kokeilla?
t."Jakke"
Noniin, nyt tulin ulos ja ruudulle minäkin. Yleensä vain hiippailen tuolla taustalla, muina miehinä silmäilen teidän muiden kirjoituksia. Mutta Pilvin blogi on kyllä niin hyvää luettavaa, että on oikein ääneen pyydettävä LISÄÄ! Toivottavasti sitä lomaa riittää ja remontteja?
Miten tuntuu että kirjoitit minusta, tai meistä...
t. rokkileski (takana draamaa räiskynyt yhteenotto ja rakkautta tulvinut sovinto)
Armas ystäväni.
Sopeutuminen arkeen ja siihen kuuluvat faitit ovat täysin NORMAALEJA!!! Kun arkirutiini muuttuu miten tahansa, on siinä aina oma sopeutumisvaatimuksensa. Viisas kätilö-äitini kertoi eräästä tapauksesta jossa mies teki muistaakseni merikapteenin hommia. Hän kertoi että AINA kun mies tuli takaisin he ottivat yhteen rajummin kuin koskaan muuten tavallisissa olosuhteissa.
Huomasin myös itsessäni muutama viikko sitten mielenkiintoisen reaktion. Tuurnani (mieheni) oli lähdössä vuosittaiselle Kreikan Välimeren(Aigeian...who cares) purjehdukselle. Tänä kesänä en lähtenyt mukaan. Emme todellakaan ole sellainen pariskunta joka on lonkasta kiinni toisistaan, mutta olemme aina yhdessä ja tietoisuus toisen läheisyydestä ja olemassaolosta vaikkakin vain toisessa huoneessa on aina huojentavaa. SO, viimeisinä päivinä ennen lähtöä teimme kaikkea kivaa yhdessä kuten leffaa ja museoita ym. ja vuokrasimme päivän päätteeksi leffan jota katselimme sängyssä. Tuurnani haki viimeisen (huom VIIMEISEN) suklaajätskipuikon pakkasesta ja pienen marttyyrieleiden jälkeen sovimme että syömme sen puoliksi. Kun puikosta oli sentti jäljellä, flippasin täysin. Friikkasin itsekkäästä, ajattelemattomasta idiootista 10 minuttia ja lähdin ovet paukkuen parvekkeelle tupakalle. Siinä miettiessäni, ajattelin oliko kyse oikeasti yhdestä god dam jäätelöpuikosta. Tulin siihen päätökseen että alitajuisesti yritin helpottaa omaa oloani (kun en päässyt matkalle mukaan) ja eroa miehestäni 10:ksi päiväksi. HOH HOIJAA!!
Näiden jaarittelujen jälkeen, pointtini on ehkä se, että on aivan normaalia ja ihmisluonnon peruselementtejä haastaa toinen, mitata toisen ikävän määrää, niin sanotusti purkaa kaikki patoutumat sille ihmiselle, joka ei ole ollut paikalla niin pitkään aikaan että siihen poissaoloon on jo ehtinyt TOTTUA! Kun eka faitti on saatu pois päiväjärjestyksestä, ilmapiiri on puhdas ja välitön sopeutuminen voi alkaa.
Älkää ihmeessä syyttäkö itseänne/toista pienistä yhteenotoista, tutkiskelkaa sisälmyksistänne mistä moinen reaktio, oman tahi toisen puolelta saattaisi johtua. Voitte löytää yllättäviä asioita itsestänne sekä partneristanne. Tappeluiden takana on yleensä joku IHAN toinen syy kuin se josta sillä hetkellä tapellaan. (ei ollut jäätelö...heh)
Lähetä kommentti