Minulla on ollut raskain ja paskin viikko naismuistiin. Ihan kuin kaikki haluaisi palan minusta oman maan lannoitteeksi, siivojaksi, ruokahuoltajaksi, terapeutuksi, sovittelijaksi, myötäilijäksi ja nöyristelijäksi. Olen saanut olla huutomerkkinä itsestäni niin töissä kuin kotonakin.
Olen todennut, että "En muuten jaksa enää tätä.", "Siivoa itse." "Ei kiinnosta! " ja ihan viimeisempänä ja tyylittömimpänä vetona karjuin kuusivuotiaalle tyttärelleni heti aamulla vastineeksi aamukiukkuun, että "ÄLÄ KUULE PERKELE KIUKUTTELE MULLE ENÄÄ KOSKAAN!", jonka jälkeen lysähdin sohvalle itkemään.
Tuo pieni ihminen käveli luokseni ja halasi minua ruipelokäsillään ja vastasi, että "Sää oot ihana äiti. Älä itke." Sain itkun vaivoin loppumaan ja selitettyä tyttärelleni huudon ja itkun syyn. Ja niin kuin usein ennenkin, asioiden jäsentely lapselle ymmärrettävään muotoon auttoi minua itseänikin jäsentelemään tunnekuohuani.
Selitin kuvion lettipäälle jotakuinkin näin:
"Minun sisälläni on voimalaatikko ja se laatikko on yleensä täynnä sellaisia voimapalloja. Jos liian moni, kuten työ, siivous, te lapset tai vaikka isä ottavat yhtäaikaa sieltä laatikosta palloja pois, mutta ei laita sinne niitä yhtään lisää, niin se laatikko menee ihan tyhjäksi ja sit mun voimat loppuvat ja mä alan huutaan tai itkeen." Tyttäreni nyökytteli ymmärtäväisesti ja kysyi sitten mistä niitä palloja saa lisää.
Katsoin tytärtäni hetken hiljaa ja päässäni vilisti kymmeniä vaihtoehtoja: lomasta, juhlista, rakkaudesta, seksistä, naurusta, ystävistä, taloudellisesta turvallisuudentunteesta, liikunnasta, unelmista, julkisesta kiitoksesta, viikonlopusta ilman lapsia - kunnes yhtäkkiä vastaus tuntui ilmiselvältä ja kuiskasin silkinpehmeää poskea vasten, että sinun hymystä. Anteeksi kun huusin!
8 kommenttia:
Äh, tuli ihan tippa linssiin tätä lukiessa, kuulostaa niin tutulta.
Löysin luoksesi Liivian kautta, ja voi kuinka iloinen siitä olenkaan! Tekstisi ovat yleensä kuin ajatuksia suoraan päästäni, on ihana lukea ne ruudulta ja tietää että muutkin käyvät läpi samanlaisia ajatuksia. Tällä viikolla on tullut tutuksi tunne, että kaikki vain haluavat minusta palan antamatta itse mitään takaisin (vaikka saahan toki takaisin, mutta alitajuisesta itsesäälistä saa mukavasti potkua uupumukseen). Illalla tekee vain mieli itkeä ja vaikertaa etten jaksa enää yhtään. Onneksi niitä voimia kuitenkin sitten saa aina jostain, eikä sen edes tarvitse olla mitään suurta ja hienoa.
Lähetän näin sähköisesti voimapallon sisäiseen laatikkoosi kiitokseksi siitä, että saan lukea ajatuksiasi. Ota koppi, täältä tulee :)
PS. Olen samaa mieltä kanssasi noista edellisen kirjoituksesi luisteluasioista. Täällä Helsingissäkin ovat asiat surkealla jamalla yleisöluistelun suhteen. Toivotaan pakkastalvea, pääsisi merenkin jäälle pitkää matkaa luistelemaan!
Kiitos Jonna! Et arvaakaan kuinka hyvältä tuntuu saada voimakoppi tällaisella kivirekiviikolla. Kiitos!!!!! Tämä blogiterapia on ollut antoisampaa kuin olisin ikinä osannut kuvitellakaan. Taidan katsoa tänään Big Brotherin niin voin tuntea edes hetken ylemmyyttä jotakin elollista kohtaan.
Jos osaisin, laittaisin tähän "tikahtuu nauruun" -hymiön. BB-terapiaa :D!!
Näinkö se toimiikin, en ollut tietoinen laatikosta ja nyt kun sen etsin käsiini, sehän oli mullakin ihan tyhjä! Kiitos Pilvi taas kun tiivistit tämän kaiken niin hienosti. Meitä kohtalon orjia taitaa olla enemmänkin. Koko ajan saa olla vahtimassa omaa tonttiaan, kun maanmittarin kanssa joku on lähestymässä milloin mistäkin suunnasta ja mielellään ehdottaisi lohkomiskokousta heti pikimmin...Siinä on vaan se vaara, että oma tontti kutistuu alta pikku hiljaa pois..ei kun vaan muureja rakentamaan!!!Ja antamaan kulkulupia vain niille, joilla ei ole valtausaikeita ja myös tuovat jotain mukanaan, eivätkä ole vain haluamassa...
Ana - Muurien rakentamiseen en välttämättä usko... niissä on kauhee homma ja ne voi jättää vahingossa ulos joitain tärkeitä henkilöitä, joita ei vielä tunne, mutta haluaisi niin kovin tuntea.
Ajattelin että tontille voisi hommata muutaman verikoiran, jotka hyökkäisivät tungettelijoiden ja maavarkaiden kimppuun yhdestä sanasta ja suojelevat emäntäänsä kuin kalleinta aarettaan. Oman hellyydenkaipuun ja keskusteluinnon yllättäessä ne kehräisivät kuin kissat saadessaan huomiota ja rakastaisivat ehdoitta juuri minua kaikkine vikoineni. Yhden nimi voisi olla Aviomies ja muutaman Paras ystävä.
Hyvä havainto Pilvi tuo vaiva, joka muurien rakentamiseen menee. Olo on vain sellainen, että jos pääsisi hetkeksi turvaan ja rauhaan muurien sisään, niin voisi hetken vetää henkeä. Tosiaan en ehkä sittenkään jaksaisi muuria rakentaa, mutta kyllä verikoirienkin kouluttaminen on kovaa. Tosin muutama on jo hyvällä mallilla, jos niille pitäisi pienen briiffin? ;-) Aurinkoa teille kaikille ihanille kanssasisarille. Lohduttaa, kun meitä tuntuu olevan niin monta..
Tsemppiä syksyysi! Ja voimia arkeen ja juhlaan, varsinkin arkeen. Joskus jos kerkeät, niin käy kurkkaamassa blogiani, ehkä voisit saada kuvieni kautta ilopallon voimalaatikkoosi. Toivon ainakin niin.
Sinulla on tarvittavaa äiti- ja naisenergiaa kaikkien niiden äijänkäppänöiden sekaan. Hyvä kirjoitus ja niin tuttua...
Toivon sinulle onnea vaaleihin!
Lähetä kommentti