Valoa kansalle

Valo on mahtava asia. Sillä voi näyttää tai ilman sitä voi pistää piiloon. Muistan kun juuri aloittaneina valo-opiskelijoina teimme luokkatoverini Pekan kanssa valoinstallaation, jonka nimi oli Ilman valoa ei näe. Taiteellisesti melko köykäinen teos sinänäsä, mutta tuo ajatus on osoittautunut todeksi monesta vinkkelistä tarkasteltuna.

Melko yleisessä tiedossa lienee, että ilman valoa on tosiaan melko hankala nähdä ja että valoisassa näkee paremmin kuin pimeässä. Itselleni näkemisen kyky ja valon merkitys on osoittautunut vuosien saatossa elämän kiertoa merkkaavaksi. Fyysisen näkemisen tavoin olennaiseksi on muodostunut kyky katsoa omaan mieleen, hankalaa hommaa!

Kumma kyllä oman pään kurkistelu vaatii myös valoa. Talvella kun valoa on vähän pää on pimeää täynnä ja ajatusradat liikkuvat skaalalla nukkuminen, kynttilöiden liekkien äärellä kaihoisasti kesän muistelu, luistelu ja joulu. Joulun jälkeen seuraava ajatus onkin kesä. Keväällä koen jokavuotisen kevätlamaannuksen kun valoa alkaa tulvia ovista ja ikkunoista, mutta pää on vielä talvitahmassa. Toivoa on kuitenkin aina kun tietää uuden valonjuhlan lähestyvän yllättävän nopeasti.

Viime päivät on ollut yhtä juhlaa. Rakas Rouva Aurinko on saapunut seuraamme. Iho on kyllä joulunpunainen ja lasten sormet ovat uimisesta ryppyiset, mutta pään sisään näkee kirkkaasti.
Valoa voi pistää mukavasti varastoonkin. Siis hus siitä koneen äärestä ja ulos imemään soluihin kesää talven varalle.

Paska tapa

Ihminen on niin tapojensa orja! Aamulla kaikki tapahtuu samassa järjestyksessä: kahvikone pörrään - keittiön raivaus - lehdennouto - koiran pissatus - lehden selaus - kone auki... ja samaan rataa mennään kuin juna.Tavoissa ei sinänsä ole mitään pahaa. Kuitenkin jotkut tavat voisi vetää vessasta alas, polttaa kokossa, lahjoittaa hyväntekeväisyytteen ja pitää juhlat kun niistä on päässyt eroon.

Minulla ja miehelläni on piinaava tapa ottaa kohtuutoman kovaäänisesti yhteen kun mieheni palaa kesän rokkihommista. Odotettu kesälomani kun kuluu osittain festivaalileskenä. Koetan pitää perhettä ja taloa pystyssä ja kehittää meille muille jotain mielekästä tekemistä aina Provinssin, Tammerfestin, Himoksen Juhannuksen ja muutaman muun Suomen musiikkikesän huipennuksen ajaksi.

Minä odotan kuin kuuta taivaalta aikuista seuraa ja lapset isän huomiota. Kinkereiden päätyttyä väsynyt, mutta onnellinen mies saapuu kotiin ja kaatuu kuolleena sänkyyn. Ensimmäinen päivä menee vielä "annetaan sen nukkua" -menttaliteetilla. Toisena yhteinen yritys alkaa palata perhe-elämään on kova, kunnes käy ilmi, että isän i-Podi on tippunut vahingossa vessan pönttöön tai pikkuneidille ei kelpaa isän tekemä aamupuuro tai ihan mitä vaan.

Siitä alkaa meidän kotiintulo selkkaus, joka meneen tiivistetysti näin:

äänen korotus - älä huuda lapsille - anna mun hoitaa itse tää asia - mä oon täällä yksin hoitanut kaikki - älä tuu tänne sotkeen - onpa varmaan ollut tosi rankkaa - haista paska - hieman huutoa lapsille, jotka häiritsevät tappelua - vähintään yksi itkevä lapsi - tuu äitin syliin - minäkö nämä iltarutiinit taas hoidan - miks te tappelette isän kans? - ei hätää, äiti hoitaa taas kaiken - mökötystä puolin ja toisin...

Sitten: uusi aamu - pientä jutustelua yleisitä asioista (laskut, tietyö, kuka on missä ja kenen kanssa) - mennänkö kauppaan - joo - tehdäänkö jotain hyvää ruokaa - mitäs tehtäs ens viikolla - jotain kivaa - tadaa - unohdettu tappelu.

Kuvio on moneen kertaan koettu, mutta mitään kehittävää muutosta tuon turhaakin turhemman huutamisen välttämiseksi en saa aikaiseksi. Koitettu on. Paska tapa!

Nyt on kesän viimeinen festari lusittu. Tiistaina huudettu, eilen käyty kaupassa ja uimassa. Tänään paistaa aurinko, radiossa soi kesäiskelmä ja torimansikat odottavat herkkusuita kakun päällä.

(HUOM! Kaikki vinkit Huudonesto-kamppanjaan otetaan vastaan.)

P.S. Kuva on lasteni yhteistä hengentuotetta josta olen sinänsä täysin osaton.

SUOSSA

Nyt se on sitten räjähtänyt käsiin. Siis remontti.

Kohteina ovat pesu- ja pukuhuone, keittö, yläkerran eteinen, olohuone, ruokapöydän pinta, Akun huone. Kaikki aloitettu ja kaikki kesken. Ihan piinaa.

Minulla on omituinen tapa aloittaa asioita yhtä aikaa varmistuakseni siitä, että en jätä aloittamatta. Sitten kun kaikki on aloitettu, en voi jättää niitä keskenkään.

Tällä kertaa kyseessä on onneksi pääosin pensselihommia, sirkkelöintiä, pientä sähköhommaa ja tapetointia. Viime kesänä heiluin sentään rautakangen kanssa seinänkaato puuhissa.

Muu perhe ei ole ainakaan toistaiseksi innostunut raatamaan kanssani (keittöin lattiaa lukkuunottamatta), mutta eiköhän lopullisen epätoivon iskiessä ja "kyllä mä voisin käyttää itsekin tota sirkkeliä jos osaisin" -huokailujen jälkeen mieheni otsasuonet pullistellen saattaa loppuun maaniseen remonttiurakkaani.

Vielä kertaakaan ei ole kuitenkaan kaduttanut syksyn pimeinä iltoina, että on tuli tehtyä.

Hyvää aamuu

Ihana aamu. Tampereella sataa vettä. Vesisade oikeuttaa ihanasti sisällä oloon. Mielikuvaloman ihannepäivä on joka tapauksessa pilalla, eikä luvassa ole auringon kirkkaanvalkoisia säteitä, ei hellemekkoja. Tänään voi herätä hitaasti, kietoutua vilttiin ja hörppiä lattea hitaasti Aamulehden seurassa. Ihan parasta.

Latte on varmasti kahvijumalan keksimä lääke kaikille 25-45 -vuotiaille naisille. Nimi on valittu kuin tarkoituksella suomalaisen suuhun sopivaksi. Vähän kuin Late - tuo viljapellon laidassa paidattomana nojaileva ruskeaksi päivettynyt renkipoika, mutta kuitenkin italiaa - lattee. On aika hienoa tilata kahvia italiaksi. Todellisuudessahan lattea tilatessaan tilaa vain maitoa. Sivuseikka!

Itse olen saanut nauttia tuon hymypojan seurasta jokainen aamu aina toissa joulun, jolloin mieheni ja minun ajatukset kerrankin tavoittivat toisensa saumattomasti ja kuusen alla odotti elämäni paras lahja (lasten syntymän jälkeen) - ESPRESSOKONE!

Viime viikolla lapsuudenystävättäreni oli tyttäriensä kanssa kylässä ja jakoi kanssani latte-taivaan. "Tää on ihan sairaan ihanaa - mä haluun kanssa kotiin ton koneen". Suosittelen lämpimästi. Late saa sadepäivänkin tuntumaan Pohjois-Italian viiniviljelmän rinnettä pitkin juoksevan puron solinalta.

Caffè latte (ital. caffè e latte) on kahvijuoma, jossa käytetään noin neljännes espressoa ja kolme neljännestä vaahdotettua maitoa. Kuuma espresso (noin 7 cl) kaadetaan lasin pohjalle, jonka päälle kaadetaan höyryllä vaahdotettua maitoa (noin kaksi desilitraa).
Caffè latte on tapana juoda korkeista laseista. Myös muut erilaiset latte-johdannaiset makukahvit juodaan korkeista laseista. Pinnalla on lähes poikkeuksetta maitovaahtoa.

Lomalla

Lomaa on kahdenlaista. On TODELLISUUSLOMAA eli se mitä loma ihan oikeasti alettuaan on ja MIELIKUVALOMAA eli se millaiseksi lomansa mieltää ennen kuin se alkaa.

Todellisuusloma sisältää melkoisen määrän tavallisen arjen kaltaista tekemistä ; ruoanlaittoa, siivousta, pyykkejä, uhmaikää (ei tunne lomaa) ja taas toisaalta mielikuvaloma on nostattava rypäs ajatuksia - rauha, auringon paahde, sponttaanius, joutilaisuus, kauneus. Usein mielikuvaloma sisältää juuri niitä elementtejä, jotka syystä tai toisesta ei todellakaan tule toteutumaan.

Itse edustan klassista joutilaisuus mielikuvalomailijaa - mielikuvassani luen kirjaa siistissä auringonmaalaamassa valkeassa kodissa. Lasten leikkien äänet kulkeutuvat sisälle vaimeana lämpimän tuulenvireen mukana avoimista ovista ja ikkuista. Kukaan ei keskeytä, keneltäkään ei tule verta mistään, koira ei karkaa eikä kukaan kiusaa ketään.Todellisuuslomalla joku aina keskeyttää. Jos ei muut niin minä itse.

En osaa olla joutilas. Lomalla on juuri sopivasti luppoaikaa aloittaa vaikkapa remontti, joka paisuu yhdestä petsatusta työtasosta pukuhuoneen ja pesuhuoneen sävytetyllä saunasuojalla käsitellyyn, keittiön uuteen lattiaan, eteisen seinätapetin vaihtoon, puuttuvien listojen "vihdoin paikalleen laittamiseen", lastenhuoneen ilmeen muuttamiseen ja muihin kohteisiin, joita en ole vielä keksinyt.

Myös kaappien järjestely sisäisen feng shuin tasapainottamiseksi on hoidettava lomalla koska talvella ei jaksa ja eikä ehdi. Pieneksi käyneet ja rumat vaatteet tulee viedä UFF:iin ja rikkinäiset korjata tai leikkoa lattiaräteiksi. Vintti pitäis siivota koska se on ihan kauhea. Koiran kanssa pitäis tehdä pidempiä lenkkejä.

Todellisuus loma ei koskaan ole puoleenpäivään nukuttuja aamuja, ei valkoisia hulmuavia kesäverhoja, ei itsestään siivoutuvaa kotia, ei hietöntä pellavapaitaa vaan vapautta valita tekemisen järjestys, aikaa olla yhdessä perheen ja ystävien kanssa, herätä ilman lähtöpakkoa, hetkisiä ajatella minua ja meitä, aikaa vastata syvällisesti kuusivuotiaan tiedusteluun miksi Helsinkiä sanotaan Hesaksi ja remontoida niin paljon kun sielu ja kukkaro sietää.

Salaa uskon kuitenkin mielikuvaloman toteutumiseen ehkä jo ensikesänä!

HAIPPIA ON HILJAISUUS

Ajattelin kirjoittaa kirjoittamisen ihanuudesta ja ajattelemisen voimasta, mutta en kirjoita koska lapseni repivät hermoni riekaleiksi.

Niin vaan voi yksitoistavuotias katsoa telkkaria, soittaa sähkökitraa ja leikkiä smack down figuilla live-äänitehostein samanaikaisesti. Niin vaan voi kuusivuotias purkaa vieressä kiukkuaan potkimalla lattiaa, jonka jälkeen alkaa luonnollisesti parkua näyttävästi kun jalkaan sattuu.

anna mulle - mä haluun - toi tota - duf tum oh - tää tätä - ÄÄÄÄIIITI -teippi ei tarraannu seinään - oonks mää kaunis - missä on kaukosäädin - mulla on nälkä -onko tää paita vai mekko -onko mulla ripuli - pahaa ruokaa - ääääää - voiks toi tulla yöks - idiootti -toi löi - vieks mut uimaan

Ja niin vaan voi mennä äidillä hermot - olkaa nyt jumaliste edes hetki hiljaa. Niin vaan voi peruuntua karkkipäivät, illan Iron Maiden keikka, Tallinan risteily, yökylät. Ihan noin vaan.

Ja niin vaan ne huutavat pienet hirviöt hiljenee pakon edessä. Okei, meen alas soittaan vaikka ootkin ihan paska äiti. Mä meen ulos kattoon onks kavereita, mutta oo hiljaa kun mun nukke nukkuu päiväunia.

Niin vaan tulee hetki hiljaisuutta ja pieni aika ajatella kokonaisia ajatuksia. Ihan pieni hetki, jonka aikana voi vetää happea sisään ja ulos ja sisään, rakastaa hiljaisuutta. Ajatella hetken joka tuntuu matkalta avaruuteen ja takaisin.

Ja niin vaan uudestisyntyneen innolla voi taas alkaa suunnitella karkkikauppareissua ja pyykätä illalla risteilyvaatteita Iron Maidenin tahtiin.

Lasten kasvatuksen oppii valitettavasti vain kokemuksesta ja silloin se on näemmä jo vähän myöhäistä!

ALKU

Olisin voinut aloittaa tämän blogin kirjoittamisen pohtimalla globalisaatiota, avaamaalla ajatuksiani erityisnuorten työelämään sijoittumisen vaikeudesta tai näkökulmastani Tampereen kaupungin kaupunkistrategian selkiyttämiseksi ja aika monesta muustakin mieltäni askarruttavasta jokseenkin tärkeästä aiheesta, mutta en aloittanut.

Aloitan elämäni ensimmäisen blogini kirjoittamisen sillä, että totean olevani turhautunut ja haluan elämääni haippia. En siis mitään isoa - ihan vaan uuden seinävärin olohuoneeseen, hauskan illan kavereiden kesken, tajuntaa räjäyttävän keikan hapettomassa festariteltassa tai "lapset mummolassa- siistikoti -sauna-viinilasi-kukkia-keskustelua" -yhdistelmän.

36-vuotiaan, kahden lapsen työssäkäyvän äidin suussa sana haippi menettää kaiken ulkoisen teränsä ja latistuu juurikin sanojansa elämän kokoiseksi. Haippi ei olekaan enää optiomiljoonilla tehtyjä pistokeikkoja Balille, ei tiimipalverin päätteeksi venähtänyt iltakalja ilman huonoa omatuntoa, saati rakastumisen ensihuumassa syntyvää tunnetta täydellisestä minästä vaan ihan vaan hetki ilman huutoa, kieltoja, tiskirättiä, sähköpostia, hidastempoisia palavereja tai laihdutuskuurin suunnittelua. Haippi on menettänyt haippinsa ja kuitenkin tarjoaa minulle juuri sitä mitä saatavissa olevasta valikoimasta tarvitsen.

Siitä olen ajatellut tässä blogissani kirjoittaa. Perheen äidin hypetysprojekti alkaa tästä!